maanantai 17. elokuuta 2015

Miami/Karibia, day 4 (day 2 @ sea)

Tämä päivä oli meripäivä eli emme rantautuisi ollenkaan. Heräsimme aamulla ihmeen aikaisin, jo ennen kahdeksaa. Kurkimme näkyykö ikkunanme edessä helipadilla joogaajia, sillä siellä piti alkaa jooga klo 8. Ei näkynyt. Myöhemmin päivällä siellä oli King Julien ja jengiä :D

Aamupalaa kävimme nauttimassa surffimestan lähellä olevassa Wipeout Cafessa 15. kerroksessa. Sieltä nimittäin sai tilauksesta munakasta haluamillaan täytteillä! Lisäksi tarjolla oli pekonia, munakokkelia, leipiä, muroja, kahvia (decaf ja tavallista), mehuja ja jugurttia.
Matkakumppanin lempiaamupala: Paistettuja styroksinpaloja ja hunajaa. YÖK
Only in America. Suklaamaitoa.
Aamupalan jälkeen uima-altaalle. Menimme sports poolille jossa oli hieman viileämpää vettä kuin muissa altaissa. Aurinko on todella paahtava. Aurinkorasvaa todella pitää lisätä usein ettei pala, varjossakin. Onneksi varjoisiakin paikkoja altaan ääreltä löytyi. Kirjaa lukiessa ja rentoutuessa päivä kului leppoisasti. Nälkähän ei kuumuudessa tullut mutta pientä suolaista välipalaa haettiin Wipeoutista.

Täällä siis todella saisi itsensä syötyä ja juotua hengiltä. Ruokaa on tarjolla 24/7 eri kahviloissa ja ravintoloissa. Ja joka paikasta saa aina ranskalaisia ja hampurilaisia. Limsaa voi halutessaan hakea automaateista ympäri laivaa. Samoin pehmistä (frozen yoghurt) saa automaateista uima-allaskannelta.
Jos ei muista mikä päivä on, niin sen voi aina tarkistaa hissin lattiassa olevasta kyltistä!
Sport pool joka ihme kyllä oli aika tyhjä!
Ihmisiä on äärettömän hauskaa ja mielenkiintoista seurata. Hillittömän isoja ihmisiä, siis perinteisiä amerikkalaisia, täällä on ihmeen vähän. Latinoilla todella on erilainen kroppamalli kuin muilla: hoikillakin tytöillä on todella leveä lantio ja "hyppyripylly". Näkymiä on monenlaisia: yksi isokokoinen amerikkalaismies grillaa itseään auringossa öljyllä valeltuna ja tuo mieleen ihan vartaassa käristettävän sian. Yksi mies näyttää ihan Whitesnakesta karanneelta. Joukkoon sopii kyllä kaikenlaiset kropat kaikenlaisissa uikkareissa, niin paljon täällä erilaisia tyyppejä näkee. Ekat suomalaisetkin tulivat vastaan - kaverusnaiset. Muutama sana vaihdettiin. Muuten muita eurooppalaisia ei ole näkynyt/kuulunut.

Olimme etukäteen hieman huolissamme juomavedestä eli tarvitsisiko meidän ostaa suhteettoman kallista pullovettä. Vedestä ei mainittu oppaissa selkeästi. Evian-vesipullopaketti nimittäin maksoi $32/hlö/päivä, siis pelkkä vesi! Huoli osoittautui tarpeettomaksi, sillä jokaisen baaritiskin vieressä on vesiautomaatit ja laseja ihan ilmaiseksi! Tokihan meillä on myös hintaan kuuluneet kovamuoviset kokismukit joita täytettiin vedellä. Vesipulloja kiellettiin täyttämästä terveysministeriön säädösten takia. Ristittiinkin vesi terveysministeriön vedeksi... ;) vaikka se taisi olla ihan normaalia laivan hanasta napattua vettä. Aivan ok, lämmenneenä maistui kyllä kloorille.

Aurinko todella väsytti taas, joten nukuttiin päiväunet. Ihmettelin hytin telkkaria, josta siis voi tarkistaa oman seapassinsa saldon, varata ravintoloita, selata ja varata retkiä jne. Lisäksi voi katsella ihan telkkariakin tai vuokrata leffoja törkyhintaan.

Iltapäivällä kiertelimme laivaa ja ihmettelimme mitä kaikkea täältä löytyy. Täällä on kauppoja, muttei sellaisia järjettömiä tax free -supermarketteja kuten Ruotsinlaivoilla. Sen sijaan on pienempiä putiikkeja, joissa on lähinnä merkkituotteita ja hinnat ovat rouheat. Mä en löytänyt täältä mitään shopattavaa, mutta ehkä jos tykkää timanteista, kelloista tai fanceista laukuista...
Kävelykadulla oli pähee auto. 
Kiipeilyseinä laivan peräosassa, aqua theaterin lähellä
Aqua theater, uimahyppynäytöksiä varten käytettävä uima-allas alhaalla vasemmalla
Edessä oli formal night eli piti pukeutua iltapukuun / pukuun. Näin siis opastettiin etukäteismateriaaleissa sekä laivan lehdessä. Mulla oli mukana fiftarihenkinen mekko tyllihameineen (tyhjiöpussit ftw!) ja seuralaisella puku. Kun päästiin ravintolaan, huomattiin että ollaan taas ylipukeutuneita, mutta toki muutamia hienosti laittautuneitakin tuli vastaan. Me emme mahtuneet istumaan omaan American Icon -ravintolan saliin, vaan meidät ohjattiin kerrosta ylemmäs the Grandeen. Saimme luokattoman huonoa palvelua eikä ruokakaan jäänyt mieleen. Varmaan olisi pitänyt amerikkalaiseen tyyliin valittaa muttei jaksettu.

Etukäteen varaamamme Cats-musikaali olikin peruttu teknisten ongelmien takia ja lippumme siirretty perjantaille. Menimmekin teatterin viereiselle jazzclubille kuuntelemaan jazzkvartettia. Huikeeta settiä! Sieltä suunnattiin kasinolle, jossa lähinnä ihmeteltiin maailman menoa. Pelasin vähän yksikätisellä, joita oli valtava määrä. Se luonnollisesti rosvosi kaikki rahani. Pelipöydissä pelattiin isoillakin rahoilla blackjackia, rulettia ja erilaisia pokeriversioita.

Kasinon jälkeen irkkupubiin, josta sai Strongbow:ta, jes! Sitten olikin jo aika kornahtaa että jaksaa herätä seuraavana aamuna Labadeelle!

Vielä tyhjä irkkubaari, kuva iltapäivältä
Jazzbaari ja huikea Perry Phillips Quartet
Peluri tuhlaamassa dollareitaan koneessa jonka minimipanos on 1c :D
Tämmönen odotti hytissä kun palattiin sinne! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti