Miami/Karibia, day 6 (day 4 @ sea)

Kävimme heti aamusta kahdeksalta ennen rantaantuloa varaamassa retken Shore excursions -tiskiltä kävelykadulta. Halusimme siis Dunn's River Falls -putouksille, retken muulla ohjelmalla ei niin ollut väliä. Saimme retken johon sisältyi visiitti yksityiselle rannalle Bamboo Beach Clubille. Retki kesti 7 tuntia ja maksoi $109/hlö. Saimme tiskiltä mukaan liput, joissa kerrottiin retken lähdön kohtauspaikka ja aika.

Meidän oli pakko käydä hankkimassa myös "vesikengät" koska sellaisia putouksella kiipeilyssä tarvittaisiin. Niitä oli edellisenä iltana myyty $19,99 / kappale kävelykadun kaupassa, mutta nyt se kauppa ei tietenkään ollut auki. Tiskillä neuvottiin sukellusvarustekauppaan (kyllä, laivalla on sellainenkin) 15. kerrokseen ja sieltä löytyikin varrelliset neopreenitossut $29. Myöhemmin paljastui että lyhytvartisia kenkiä olisi saanut muutamalla taalalla rannasta ja matkaltakin bussissa tilattuna hintaan $10. Jos siis sulla on sellaiset kengät joilla voi voimakkaasti virtavaassa vedessä kävellä, ota mukaan. Tai osta vasta rannasta ennen retkelle lähtöä. Älä osta niitä laivalta :)

Saavuimme siis n. 10.30 aamulla Jamaikalle, Falmouthin satamaan. Retken tapaaminen oli laivassa Opal Theaterissa, josta retkiryhmä kerrallaan lähetettiin ulos laivasta.

Bussimme oli kuin suoraan Sense8-sarjan Van Dammen bussi, tosin ilman maalauksia ja siistimpi. Kuskimme nimi oli Mr Brown ja oppaamme lettipäinen jamaikalainen Natalie. Ryhmämme oli n. 15 henkilöä. Lähdössä Natalie opetti meille jamaikalaisen sanonnan ya man? / Ya man. Eli käännettynä ehkä Ookoo? Ymmärsitkö? / Ookoo. Jep. Eli aina kun hän selittäessään sanoi lopuksi Ya man? niin me vastattiin Ya man. Ajomatka putouksille oli n. 45 minuuttia ja matkalla Natalie esitteli kohteita joiden ohi ajettiin kuten mm. Dr. No:n kuvauspaikkoja! Liikennehän on siis "väärällä puolella", koska Jamaika on entinen Brittien siirtomaa. Automme oli ihan rämä ja jäi aina ylämäessä junnaamaan :D

Matkalla Natalie tarkisti myös kenkätilanteen. Joillain ei ollut vesikenkiä mukana, joten hän soitti jollekin ja pysähdyimme ennen putousta levikkeelle, jossa auto odotti ja toi meille kenkiä. Putouksille ei nimittäin edes pääse vääränlaisilla kengillä!

Putouksille päästyämme saimme kehotuksen jättää autoon kaiken mikä ei saa kastua. Lähdimme siis uikkareissa, t-paita ja shortsit päällä. Ja tippirahaa yläosan sisällä :) Muuten oltais menty pelkissä uikkareissa mutta hartioita ja kaulaa on pakko suojata palamiselta... Odotus oli aika pitkä sillä jengiä oli paljon. Saatiin rannekkeet ja edettiin putouksien sisäänkäynnille, jossa tavattiin oppaamme Big Foot. Äijällä todella oli isot jalat ja hän oli paljain jaloin, toisin kuin muut oppaat. Putouksilla kuljettiin ryhmissä, käsi kädessä. Mesta on siis kapeahko joki, jota kiivetään loivaan ylämäkeen kalliota pitkin. Vesi oli viileähköä ja paikoin yli vyötäisten. Kivet eivät olleet liukkaita vaan karheita, joten liukastumista ei tarvinnut pelätä. Reunoilla oli "viidakkoa" ja näin liian monta kamalaa hämähäkkiä. Matkalla juttelin ryhmämme kahden australialaisen vanhemman rouvan kanssa juurikin mm. hämähäkeistä. He olivat kahdestaan pidemmällä lomalla Jenkeissä. Lisäksi ryhmässämme oli yksi isompi neljän sukupolven perhe, joilla oli Platinum-kortti. Tämä siis huomattiin kortista heidän kaulassaan, (toim. huom. Monet pitävät seapass-korttiansa rei'itettynä avainkorttinauhassa, joita myydään laivalla. Me säilytettiin niitä kännykän silikonikuoren sisällä, hyvä jemma!) Nuorin perheen pikkutyttö oli 3-vuotias ja vaikeissa paikoissa Big Foot tai valokuvaaja kantoi tyttöä.

Kiipeämisestä on todella tehty bisnes sillä ryhmämme mukana oli tosiaan myös valokuvaaja, jota varten lavastettiin erilaisia tilanteita mm. pyllymäen laskeminen jokea alas, putouksen alla seisominen, ja suoraan selälleen kaatuminen "altaaseen". Lopussa tietenkin myytiin $40 cd-levyjä joissa kuvat olisivat. Natalie varoitti että levyt saattavat olla tyhjiä. Ei siis ostettu. Tästä syystä reissusta ei olekaan kuvia laisinkaan, kun meillä ei ollut vedenkestävää koteloa puhelimelle kuvienottamista varten. Matka kesti ehkä 45 minuuttia ja ylhäällä opas kätteli kaikki ja kysyi vielä "Have you brought something for your guide? Any tips? Ja oli pakko kaivaa tippiraha ja antaa. Tokihan oli hyvä opas mutta mukana oli vaan kymppi ja pienempikin tippi olisi varmaan riittänyt. Takaisin bussille oli pakko kävellä markkinoiden läpi, jossa kävi kova huuto ja kilpailu asiakkaista. Myynnissä kaikenmoista jamaikakrääsää.

Bamboo Beach Club

Seuraavaksi ajelimme noin 10 minuutin matkan Bamboo Beach Clubille, jonka sisäänajo löytyi vartioidun portin takaa. Siellä saimme heti tervetuliaisdrinkin ja valokuvaaja näppäsi kuvan biitsitajoilijoiden kanssa. Sitten meidät ohjattiin rantatuoleille. Jouduimme raahaamaan tuolimme heti varjoon koska aurinko paahtoi. Uimaranta oli mahtava: pelkkää hiekkaa ja kirkasta vettä! Natalie tarjoili meille erilaisia ruoka-annoksia lautasilla suoraan rantatuoleille. Parasta oli hiiligrillattu kana! Juomaakin tarjoiltiin tai sitä sai hakea tiskiltä. Pari tuntia loikoiltuamme koitti takaisinpaluu.

Hetken ajon jälkeen Natalie kertoi että pysähdymme ostoksille paikallisille markkinoille. Tätä ei mainittu ohjelmassa laisinkaan ja muutenkaan rällämänshoppailu ei meitä oikein napannut. Jäimme siis autoon kuten suurin osa meistä. Ainoastaan australialaismammat, korealaisen näköinen pariskunta ja espanjaa puhunut nuoripari menivät ostoksille. Liikkeelle lähdettyämme melkein kaikki nukahtivat. Meillä oli pikkaisen kiire, joten kuski ajoi kuin hullu, ohitteli sairaasti ja ehdimme kuudeksi rantaan. Jätettiin Jamaica-shoppailut väliin.

Ehdimme juuri katsomaan etukäteen varattua show:ta eli Oasis of Dreamsia. Takakannen Aqua theaterissa ollut show sisälsi uimahyppyjä, kuviouintia ja akrobatiaa, ja olihan se ihan hieno!

Proseccoa ja aqua showta!

Esiintyjät olivat entisiä olympiavoittajia tms eli taso oli kova.

Show:n jälkeen suuntasimme syömään. Taaskaan ei mahduttu syömään omaan American Iconiin, vaan syötiin kaksi kerrosta ylempänä Silkissä. Nyt palvelu oli ihan hyvää. Pääruoaksi tilasin angus beef sliders. Tarjoilija kysyi että ootko ihan varma ja lupasi tuoda toisen päivän listalla olleen itämaisen kana-annoksen sivulle maistettavaksi. Ihmettelin et miksi se moista kyseli mut enhän mä tajunnut että sliders tarkoittaa minihampurilaisia. Hyviähän nekin oli mutta viereen tuotu kanajuttu oli kyllä parempaa. Juomaksi pyydettiin kuvaa valkoviiniä, joka mahtuu meidän select-paketin hintoihin. Tarjoilija toikin meille vahingossa liian kallista viiniä. Sanoin että pyysin kyllä "something which is included in our beverages package". Hän sitten ja pahoitteli ja totesi että hän onkin antanut ne jo meille ilmaiseksi. Ok, näin tää amerikkalainen palvelu on kiva juttu.

Tällainen odotti hytissä mun aurinkolasit päässään :)