tiistai 18. elokuuta 2015

Miami/Karibia, day 5 (day 3 @ sea)

Heräsimme kolmantena risteilyaamuna laivan tärinään, kun laiva käänteli itseään ympäri laituriin ajaessaan. Ensimmäinen kerta kun jostakin huomaa että olemme liikkeellä. Merenkäyntiä (tosin olematonta muutenkin) ei siis ole lainkaan huomannut. Laiva ei edes keinu yhtään. Saavuimme siis Haitiin, Labadeelle, yhtiön yksityiselle rannalle, joka on täysin eristetty muusta Haitista. Etukäteismateriaalissa kerrottiin, että kaikilla risteily-yhtiöillä on vastaavia yksityisrantoja mm. Bahaman alueella. Omantunnontuskia köyhän maan riistosta kokevalle matkustajalle yritettiin antaa mielenrauhaa kertomalla, että Royal Caribbean on halunnut rakentaa yksityisrannan nimenomaan köyhään paikkaan, josta olisi rahallista hyötyä alueen omistavalle maalle. Haitin valtio kuulemma saa rahaa siitä aina kun alus pysähtyy ja paikalliset tietenkin töitä kun risteilymatkustajat tulevat rantaan Toivottavasti näin on. Päätin etukäteen olla miettimättä asiaa liikaa. Kaikkea tässä maailmassa ei voi korjata vaikka haluaisi.

Siivoojilla oli hassut imurit :)
Kundit pesee astetta isompaa ankkuria.
Meiän laitos satamassa
Söimme rauhassa aamiaisen ja puimme sitten rantavaatteet. Olimme jo etukäteen päättäneet, että Labadeella emme osallistu retkiin tai aktiviteetteihin, eli rantapäivä edessä. Tarjolla olisi ollut useita aktiviteetteja kuten veneilyä, snorkkelointia, jettiajelua, kalastusta ja vesipuistoilua. Katsoimme muutamien alastuloa Dragon's Linesta eli vuoren huipulta alas tulevasta köysiradasta, jonka voi valjaissa laskea. Hinta oli aika suolainen ($99), joskin nopeus on jopa n. 80 km/h ja korkeus 160 metriä.

Käppäilimme eteenpäin ja törmäsimme mieheen, joka halusi etsiä meille rantatuolit ja paikan. Ja tietenkin halusi tippiä siitä hyvästä. Menimme rannalle, jossa oli pohjassa hieman kiviä ja irtokoralleja (ja tietysti varoituskyltti missä asiasta kerrottiin) mutta uiminen kirkkaassa vedessä oli tietty siistiä. Juomia ja ruokia sai hakea viereisestä baarista hintaan kuuluvana. Kaikki ruoka ja juoma tuodaan laivasta.

Aurinko paahtoi taas kuumasti. Äärimmäisen kätevä varuste reissulla on naisilla iso huivi. Siitä saa solmittua mekon, käytettyä olkapäiden ja rinnuksen suojana tai hattuna. Pari huivia kannattaa siis napata mukaan! Jos ihosi on herkkä ja vain jotkut tietyt aurinkorasvat käyvät, aurinkorasvaa kannattaa ottaa reilusti mukaan. Ainakin kaksi isoa purkkia. Samoin after sunia.
Rantabulevardi, tai mikä lie polku nyt olikaan.
Tuolta vuoren päältä tulee liukurata jota pitkin on jengii just tulossa alas.
Aika kiva ranta.

Rannan vesipuisto, jonne oli erilliset liput.

Hetken loikoilun jälkeen vaihdoimme paikkaa. Kävelimme kojujen ohi, jossa kaupustelijat olivat todella aktiivisia ja jopa ahdistavia. Emme ostaneet mitään koska käteistä ei edes ollut mukana. Päädyimme vesipuiston viereen toiselle rannalle, jossa pohja oli kokonaan hienoa hiekkaa. Rannan läheisyydessä oli useita rantamajoja/mökkejä, joita voisi vuokrata käyttöönsä ($175 per maja per päivä).

Palasimme takaisin laivalle hyttiimme puhdistamaan päivän hiekat ja aurinkorasvat pois. Illalla söimme omassa ravintolassamme eli American Iconissa ja meillä oli huikea filippiiniläinen tarjoilija nimeltään Euclid. Vitsejä sinkoili, juttu luisti ja kaikki toimi loistavasti! Ja ruokakin oli vielä hyvää! Pääruoaksi olleista kuorellisista katkaravuista hän kävi kuorimassa meitä varten kuoret pois. Viereisen pöydän hieman tylyiltä espanjaa puhuvilta ei kuorinut :) Tilasimme ruokajuomaksi proseccoa ja kun edelliset lasit tyhjenivät, oli hällä seuraavat lasit jo nurkan takana odottamassa :D Saimme niin hyvää palvelua että häntä oli pakko kiittää tipillä! Risteilyn hintaan siis kuuluvat tipit sekä hyttipalvelijoille ja tarjoilijoille. Jos saa erinomaista palvelua, siitä voi kiittää erikseen tipillä jo itse tilanteessa tai risteilyn loppuessa. Vinkkinä että rahaa vaihtaessa kannattaa pyytää pieniä seteleitä eli vitosia ja ykkösiä, niin tippien antaminen on helpompaa :)

Kolme eri kerroksissa päällekkäin sijaitsevaa laivan illallisruokasalia (American Icon, The Grande ja Silk) ovat siis aikanaan olleet yksi sali, joka on edellisessä remontissa eriytetty kolmeksi eri ravintolaksi. Keskellä on silti korkea pyöreä avoin kohta läpi salien, jossa on "kattokruunu". Illan päätteeksi päähovimestari kuulutti illan päättymisestä ja kertoi montako eri työntekijää on palvelemassa illastavia ihmisiä. Osa työntekijöistä eri kerroksista kerääntyivät ruokasalien reunoille ja vetivät lautasliinoja heiluttaen tanssi- ja laulushow:n jengin taputtaessa.

Uima-allaskannen näkymä keulasta perään
Näkymä uima-allaskannelta central parkkiin
Tarjoilijoiden show
Yritimme vielä ennen kymmentä käydä shore excursion -tiskillä vitoskannella varaamassa retkeä Jamaikalle, mutta retki johon halusimme (Dunn's River Falls & champagne catamaran cruise) olikin peruutettu vähäisen osallistujamäärän takia. Jos siis haluaa jollekin tietylle retkelle, kannattaa hyvissä ajoin etukäteen netistä varata. Me ei oikein vielä tiedetty mille halutaan, joten siksi ei varattukaan.

Päivä päättyi jälleen kasinolle. Siellä on hauska ihmetellä porukan tekemisiä ja mm. katsella "kourapeliä" jossa on saaliina satasen setelinippuja sekä mr Beanista tuttua kolikkopeliä jossa kolikoita pudotetaan edestakaisin liikkuvalle tasolle ja yritetään pudottaa niitä alas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti